Nyt kun on kesä ja lämpimät ja paikoin aurinkoisetkin kelit, niin on asiallista käydä läpi pari perusasiaa UV-säteilyn vastaanottamisesta, eli nk. “auringonotosta”.
Ultraviolettisäteet luokitellaan karsinogeeneiksi. Niillä on siis syöpää aiheuttavia vaikutuksia. Eniten ihosyöpätapauksia liitetään kuitenkin palamistapauksiin,[1] ja kai se käy järkeenkin.
UV-säteilyä on olemassa kolmenlaista:
UVA-säteilyä, joka aiheuttaa solujen ikääntymistä ja pitkäaikaisvaurioita ihossa, kuten ryppyjä.
UVB-säteilyä, joka aiheuttaa palamista ja on eniten yhteyksissä syöpätapauksiin.
UVC-säteilyä, joka ei pääse ilmakehästämme läpi eikä sitä siis ole auringonvalossa.
Aurinkovoiteet ovat pääasiassa keskittyneet UVB-säteilyn ehkäisyyn, vaikka nykyään yhä useammat ovat alkaneet lisätä UVA-säteilyltä suojaavia ominaisuuksia, johtuen pääasiassa sen saralta tulevan tutkimuksen lisääntymisestä.
Ei pidä toki käsittää väärin, sillä onhan UVB-säteilyllä myös positiivisia terveysvaikutuksia, mm. D-vitamiinin valmistuksen synnyttäminen ihosoluissa[2] sekä syövän ehkäisyssä pigmentin nostattamisen kautta, joka parantaa kehon resistanssia haitallisilta määriltä säteilyä.
Liika on kuitenkin aina liikaa, ja se nähdään ihosyöpäluvuissa ja holtittomissa “kesäkärähtämisissä”.
Ultraviolettisäteilyä ehkäistään joko sitä hajauttamalla ja heijastamalla (epäorgaaniset), tai sitä imemällä (orgaaniset tai “kemialliset”). Epäorgaanisia torjujia kuten sinkkivalkoista ja titaniumdioksidia käytetään kun halutaan varma, vakaa ja ihon kanssa reagoimaton aurinkovoide. Nämä on välttämätöntä alustaa rasvaisella ja tahmealla tökötillä, joten se yleensä laskee niiden suosiota huomattavasti.
Orgaaniset torjujat imevät tai filtteroivat UV-säteilyä ja muuttavat sen lämmöksi. Näissä on suurempi mahdollisuus ihon ärsyttämiseen ja niiden torjuvat ominaisuudetkin vaihtelevat täysin siitä mitä valmistaja on pulloon tyrkännyt.

SPF (The Sun Protection Factor), eli suomeksi “suojakerroin” kertoo sen, kuinka paljon voide kasvattaa aikaa, joka tarvitaan ihon palamiseen. Esimerkiksi jos aurinkorasva nostaa palamiseen tarvittavan ajan vaikkapa 5 minuutista 50 minuuttiin, on suojakerroin tällöin 10. (Ei päde enää korkeissa suojakertoimissa, lue eteenpäin.)
Ja jälleen kerran, suojakerroin kertoo ainoastaan UVB-suojasta, ei UVA-suojasta.
Mutta, mittauksessa on kuitenkin juju. Rasvojen suojakerroin nimittäin testataan yleensä vähintään puolet suuremmalla määrällä mitä normaalisti ihminen laittaa. Suojakerroin onkin tällöin yleensä pienempi, kuin mitä markkinoidessa kerrotaan.
Päästäksemme vihdoinkin itse asiaan, joka tämän jo valmiiksi kerrotun rinnalla melko lailla pieni segmentti… miten tulee suhtautua kun kaupan hyllyllä tulee vastaan järjettömän isoja suojakertoimia, kuten 50, tai 100 ja rapiat?
Sanon että ei kannata. Eikä ainoastaan siksi, että niissä on suuremmalla todennäköisyydellä haitallisempia määriä säteilyä torjuvia ainesosia, vaan siksi, että ne eivät loppujen lopuksi eroa kovinkaan paljoa vaikkapa 15-kertoimen suojasta. Kun ylitetään vaikkapa tuo maaginen 15, eivät läpipääsevän UVB-säteilyn prosentuaaliset määrät ole millään tavalla merkittäviä. Jos 15 sallii 7 % säteilystä läpi niin 30 sallii 4 % ja 60 sallii 2 %. On myös havaittu, että korkeaa suojakerrointa käyttävät ihmiset luottavat liikaa tuotteeseen, joka ei ehkä ole niin tehokas kuin sen markkinoidaan olevan, ja unohdetaan kokonaan säännöllinen uudelleenlevitys. [3]
Korkeissa suojakertoimissa on pääosin kyse markkinoinnista, sillä useimmat todennäköisesti pärjäävät pelkällä 15-kertoimella, kunhan muistavat levittää sitä säntillisesti aina uudestaan.
Vaikka itse henkilökohtaisesti inhoan aurinkorasvoja, en voi olla kuitenkaan suosittelematta nauttimaan kesästä, mieluiten turvallisesti suojat kunnossa. : )
Lähteet:
http://www.ewg.org/2010sunscreen/full-report/high-spf-and-other-misleading-claims/
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1128750/pdf/176.pdf
http://www.sciencebasedmedicine.org/?p=5541
Kuka sanoi?